Pöytätennishallin järjestyssäännöt
Pyrkivän junioreiden on syytä kiinnittää erityistä huomiota etenkin kohtaan 5.
| 1. |
Valvillan Liikuntakeskuksen järjestystä valvoo Salitoimikunta ja pöytätenniksen tilojen järjestystä hallikomitea. Hallikomiteassa on edustettuina kaikki Turun suurimmat pöytätennisseurat, sekä muut pöytätennishallin käyttäjäryhmät, lähinnä työpaikkasarjan (TUPI) pelaajat.
|
| 2. |
Jokaisen pöytätennishallilla kävijän on noudatettava hallin aukioloaikoja. Muina aikoina on ainoastaan avaimenhaltijoilla oikeus oleskella hallin tiloissa. Avaimen käyttäjät nimetään seurojen sisällä, jonka jälkeen avaimenhaltijoiden nimet ilmoitetaan hallikomitealle.
|
| 3. |
Hallikomitea nimeää kullekin harjoitusvuorolle oman vastuuhenkilönsä, joka valvoo yleistä järjestystä hallilla ja huolehtii ovien avaamisesta ja sulkemisesta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä pöytätennistapahtumiin esim. viikonloppuina, jolloin hallin aukioloajat ovat poikkeukselliset.
|
| 4. |
Hallikomitean laatimaa pöytäjärjestystä ja varausjärjestelmää on ehdottomasti noudatettava. Ainoastaan vapailla pöydillä saavat muut kuin pöydän varanneet seurat taikka henkilöt pelata. Seurattomat pelaajat joutuvat maksamaan käyttömaksun per pelikerta, seurat maksavat käyttömaksun per vuosi liikuntavirastolle tekemänsä ilmoituksen mukaan.
|
| 5. |
Jokaisen hallin käyttäjän on noudatettava yleistä siisteyttä ja järjestystä. Tyhjät juomapullot, rikkinäiset pallot, liimapurkit ja mailakumijäännökset on jokaisen hallin käyttäjän siivottava saman tien roskikseen. Niitä ei saa jättää lojumaan pöydille, tuoleille eikä lattialle. Erityinen paikka pyritään löytämään pelaajien mailakumien tuoreliimausta varten, jotta muut käytettävissä olevat tilat pysyisivät mahdollisimman puhtaina.
|
| 6. | Tupakointi ja alkoholin sekä nuuskan käyttö on hallissa
ehdottomasti kielletty.
|
| 7. |
Pelialueella saa liikkua ainoastaan vaaleapohjaisilla urheilujalkineilla. Mustapohjaisten jalkineiden käyttö on kiellettyä, sillä niistä saattaa aiheutua hankalasti poistettavia jälkiä lattiaan.
|
| 8. |
Valvillan liikuntakeskuksen yhteisissä peseytymis- ja pukeutumistiloissa on noudatettava yleistä siisteyttä ja pyrittävä pitämään paikat hyvässä kunnossa myös muiden lajien käyttäjiä varten. Tämä koskee erityisesti sellaisia iltoja ja viikonloppuja, jolloin keskuksessa järjestetään erityinen pöytätennistapahtuma, kuten kilpailut, sarjaturnaus tai pöytätennisleiri.
|
| 9. |
Kilpailujen, sarjaturnausten ja muiden erityistapahtumien jälkeen on halli palautettava alkuperäiseen kuntoonsa, mukaan lukien sen yleinen siisteys. Varsinkin pöytäjärjestys on palautettava entiselleen. |


