Pingiskoulu alkaa
Ensimmäinen harjoituskerta 30.8.2010 klo 17.30-18.30
Turun Pyrkivä järjestää jälleen suositun pöytätenniskoulun, joka on tarkoitettu pääasiassa 9-12 vuotiaille pojille ja tytöille. Se sopii niin vasta-alkajille kuin jo hieman enemmän lajia harrastaneillekin ja antaa mahdollisuuden oppia pingiksen salat ohjatusti.
Ohjatut harjoitukset järjestetään maanantaisin klo 17.30-18.30 Alfa-liikuntakeskuksen pöytätennishallissa osoitteessa Virusmäentie 65, Turku. Harjoituksissa käydään läpi pöytätenniksen alkeet, lyöntitekniikka, pelataan, liikutaan ja pidetään yhdessä hauskaa.
Ensimmäisen kerran kokoonnumme yhdessä maanantaina 30. elokuuta 2010 klo 17.30, mutta mukaan voi tulla myös kesken kauden myöhemminkin. Kurssin hinta on 40 € / syyskausi. Maksu sisältää ohjauksen lisäksi lainamailan ja pallot harjoitusten ajaksi, mutta ei vakuutusta. Tulemme myös tarjoamaan halukkaille mahdollisuuden hankkia oma maila edullisesti yhteistyökumppanimme kautta.
Pingiskoulun ohjaajina toimivat kokeneet, Suomen Pöytätennisliiton ohjaajakoulutuksen käyneet henkilöt.
Ilmoittautua voit vaikka heti täyttämällä näillä sivuilla olevan lomakkeen tai ottamalla yhteyttä Matti Haveriseen.
Matti Haverinen
Sähköposti: matti.haverinen@turkurepairyard.com
Puh: 040-5106954

Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoomme!


